Tervetuloa sivuillemme!

Näillä sivuilla pääset tutustumaan kahden Kultaisennoutajan, Rokin ja Röllin elämään.

Roki on luonteeltaan ystävällinen, luotettava, miellyttämisen-, sekä työskentelynhaluinen herrasmieskoira. Roki on erittäin monipuolinen harrastuskaveri ja näin ollen lajejamme ovat mm. NOME-B, WT, MEJÄ, VEPE, Agility ja TOKO. Rokin kanssa käydään myös käytännön metsällä. Näyttelykehissä pyörähdämme toisinaan.

Rölli on miellyttämisenhaluinen, tunnollinen työskentelijä ja hyvällä tavalla täynnä energiaa. Rölli häntä käy aina ja se on aina valmis toimintaan. Röllin kanssa treenaamme TOKOa, MEJÄä, NOMEa, Agilityä sekä piipahdamme myös näyttelykehissä.

Molemmat pojat ovat erittäin hyvän riistavietin omaavia kultaisianoutajia.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

NOME-B 2.10.2011


Tänään oli vuorossa oman yhdistyksemme NOME koe Pomarkun Riuttansalmessa. Tämä Nome koe oli myöskin tämän vuoden viimeinen. Tuomarina kokeessa oli Ossi Kähärä.

Kokeen ensimmäinen tehtävä oli ykkösmarkkeeraus veneestä laukauksen saattelemana. Hienosti on Roki oppinut malttia, eikä karkaa paukkuun. Käskystä lähti noutoon ja palautti lokin.

Toisena tehtävänä oli vesiohjaus n.10 m:n päähän tästä markkeerauksen pudotuspaikasta, hieman viistosti oikealla kaislikossa. Lähetin Rokin linjalle ja se hieman ajautui kohti tätä edellisen markkeerauksen pudotuspaikkaa. Ilokseni se kuitenkin kuunteli pilliä ja kääntyi odottamaan ohjettani. Kovasti emme ole vielä sivusuuntia treenanneet mutta kokeillahan se piti. "Oikee" huusin Rokille, joka upeasti otti heti uuden suunnan ja ohjautui riistalle. Vesiohjaussuorituksestamme olen eniten ylpeä! Sitä kun emme ole treenanneet kuin 2 kertaa ennen koetta.

Ohjauksen jälkeen oli vuorossa vielä toinen ykkösmarkkeeraus veneestä, joka heitettiin tiheään kaislikkoon. Roki näki markkeerauksen ja lähti noutoon. Hetken pyörittyään oikeassa kaislikossa se kuitenkin lähti suuntaamaan uudelleen ohjauskaislikkoon ja tuomari pyysikin sitten kutsumaan koiran luokse. Harmillisesti oli lähellä kuitenkin tämänkin riistan talteenotto.

Hakuruutu oli tehty puoliksi maalle ja puoliksi kaislikkoon. Riistoina oli yksi pupu, 2xvaris sekä 3xlokki. Roki nouti hausta varikset, lokin ja pupun. Herralla oli niin kova touhu päällä että alussa sattui palautusten kanssa pari työtapaturmaa, jotka sitten kyllä korjasimme lopuksi. Hieno mies kaiken kaikkian, wautsi :)

Tuloksena tälle päivälle ALO3 ♥

Tähän on hieno päättää tämä NOME syksy. Olen enemmän kuin tyytyväinen tuloksistamme!

♥ ROKI ♥

lauantai 24. syyskuuta 2011

GR:N & TSK:N tokomestaruus Turku 24.9.2011



PK ja NOME viikonlopun jälkeen meillä oli vuorossa viime kevään jälkeen ensimmäinen TOKO kokeemme ja avoimen luokan korkkaus myös samalla. Olimme ilmoittautuneet Golden Ringin ja Turun Seudun Kultaisten tokomestaruuskokeeseen, joka järjestettiin Turussa. Tuomarina kokeessa toimi Tuija Sere.

Roki suoritti avoimen liikkeet harjoitusmääräämme nähden todella hienosti keräten mielestäni hyvinkin tarkalta tuomarilta kaiken kaikkiaan 173 pistettä ja tulos AVO1!

Lisäksi Roki voitti upean meriitin: Roki on Turun Seudun Kultaisten vuoden 2011 Tokomestari!



Kuva: Elina Virtanen

maanantai 19. syyskuuta 2011

NOME-B 18.9.2011

Meillä oli Rokin kanssa edessämme ensimmäinen "tulikoe" NOME-B:n saralla Mjösundissa. Vuorossa oli siis noutajien metsästyskokeen alokasluokan koe. Tuomarina meillä oli Tobina Nyman.

Koepaikalle saavuimme varhain aamusella ja olimme aamupäiväryhmän 3. vuorossa. Eli melkolailla heti pääsimme odotuspaikalle odottelemaan vuoroamme. Kunnes meidät sitten kutsuttiin koepaikalle.

Koe alkoi sillä, että koira vapautettiin hihnasta ja ammuttiin laukaus haulikolla. Sitten koira seuruutettiin ensimmäiselle tehtäväpaikalle, joka oli ohjaustehtävä. Ohjaustehtävä 1. tehtävänä on meille se pahin mahdollinen vaihtoehto, koska Roki on niin täynnä virtaa ja latautunutta energiaa, että se tekee ohjauksen onnistumismahdollisuudet melko pieniksi. No näinhän siinä kävi. Roki lähti linjalle kuin singottuna, mutta kaarsi kuitenkin aina ennen riistaa alamäkeen sivulle, minne todella todella moni muukin koira meni. Roki taisi enemmän seurata näitä jälkiä, kuin "ohjautua". Harmin paikka, koska kuitenkaan onnistuminen ei sinällään ollut kovin kaukana.

Ohjaustehtävän jälkeen seuruutettiin koira rantaan, jossa ammuttiin haulikolla ja veneestä heitettiin markkeeraus avoveteen. Markkeerausmatka oli todella pitkä ja koiran ja linnun välissä oli mm. tiheä kaislikko sekä lummerypelmä, joka aiheutti sen, että hieman aallokon mukana liikkunu lintu katosi Rokilta. Sitkeän työskentelyn ansiosta poika kuitenkin löysi sen! Hieno mies ♥

Sitten seuruutettiin koira hakualueen reunalle. Hakualue oli hyvin laaja! En ollut koskaan treenannut niin laajaa hakua! No mutta, nytpä "treenattaisiin" ;) Sanoisinko, että hakuruutu oli n. 2,5 kertaa taippariruudun kokoinen ja sinne oli viety 6 riistaa; 1 kani, 2 lokkia ja 3 varista. Hakuruutu oli täynnä saniaismaista polvenkorkuista kasvillisuutta, eli hyvin eksoottinen ja siksi mielestäni koiraakin ajatellen tosi mukava. Erinomaisen tyytyväinen olin Rokin sitkeyteen hakutehtävässä! Tuomari pyysi hakemaan 5 riistaa ja sieltähän ne löytyivätkin. Hienoa työtä ja laajaa hakua, josta olin erityisen tyytyväinen!

Lopuksi vielä seuruutettiin koira uudelleen rantaan, jossa oli vuorossa toinen ykkösmarkkeeraus. Tällä kertaa tiheään kaislikkoon. Haulikkopamaus, markkeeraus ja koira noutoon. Kaislikon hetken suhistua lokki löytyi ja palautui minulle. Hieno Roki!

Palautukset olivat hyvässä kuosissa, poika palautti kaikki riistat innokkaasti suoraan eteeni ja istuen rauhassa jotta sain riistan talteen. Myös riistan käsittely oli Rokimaisen kaunista.

Lopputulema meillä oli NOME-B ALO 3 ♥

Ei voi sanoa, kuin että että olen enemmän kuin tyytyväinen!


Roki ja palkintopokaali.

lauantai 10. syyskuuta 2011

BH koe

Tänään meillä oli estradivuorossa Roki ja Porissa järjestetty Palveluskoirien Käyttäytymiskoe. Kokeeseen tuomariksi oli saapunut Hannu Viertonen.

Ilokseni tuomari totesi meidän läpäisseen tottelevaisuusosuuden, joka meni vaihtelevalla menestyksellä ihan ok. Liikkeestä istumisessa jouduin antamaan kaksoiskäskyn, kun Roki jäi seisomaan. Kaupunkiosuudessa nyt ei ollut mitään kummallista, ihan normaali lenkki meille ja kytkettynä ollessaan Roki ei edes huomannut ohi kävellyttä koiraa.

Suureksi ilokseni tulos PAKK1 = BH ♥

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kirkkonummen erikoisnäyttely kultaisillenoutajille 4.9.2011



Sunnuntaina näyttelyviikonloppumme huipentui rotujärjestömme, Golden Ringin järjestämään erkkariin Kirkkonummen KKK-hallissa. Pentuja tuomaroimaan oli saapunut Viveca Lahokoski.

Pentuja näyttelyyn oli ilmoitettu hirmuinen määrä, kaiken kaikkiaan 36 kpl! Ison näyttelyn ilmapiiri jännitti hirmuisesti!

Kun Röllin vuoro oli astella kehään, tuntui että jännitys oli sanoinkuvaamaton. Jotenkin kuitenkin sain kasattua itseni ja vietyä alkukehän läpi. Kun pääsimme yksilöarvosteluun, niin jännitys helpotti. Rölli esiintyi ihanan energiseen ja iloiseen tapaansa. Se on kyllä semmoinen hurmuriluonne :)


Menossa yksilöarvosteluun.




Rölli on the MOVE!



Kilpailuluokassa suureksi ja iloiseksi yllätyksekseni tuomari siirsi Röllin porukan ensimmäiseksi, JEE! Niin happy :) Tuomari antoi Röllille myös kunniapalkinnon.

Paras urospentu kehään menimme toisen luokan voittaneen urospennun kanssa. Onnellisuuden tunne oli sanoinkuvaamaton, huojennus paistoi kasvoiltani varmasti kilometrin päähän kun tuomari sijoitti Röllin ensimmäiselle palkintopallille!



Rölli PUP-1


BIS-pentukehässä vastassamme oli sama narttupentu, kuin heinäkuisessa Summer Golden Showssa Virroilla, eli Greenhill's Union For Versace. Naureskelimmekin, että nyt on uusintakoitos. Muutama juoksukierros ja seisotukset ja maailma räjähti, tuomari totesi pitävänsä Röllin tasapainoisuudesta niin paljon, että sijoitti sen tänään BIS-1 pennuksi!!



BIS-1 & BIS-2



Viveca Lahokoski arvosteli Röllin seuraavasti:

"7 kk. Erinomainen kehittynyt tasapainoinen uros. Kaunis kaula, selkälinja ja hännän kiinnitys. Miellyttävä pää ja ilme. Sopiva rintakehä & eturinta ikäisekseen. Kaunis karvapeite. Liikkuu tehokkaasti sivulta, hieman löysästi edestä. Esiintyy / esitetään edukseen. Lupaava kokonaisuus."



Tunne oli ja on edelleen aivan uskomaton! Kiitos kaikille tsemppaajille ja tukijoukoille ♥

Eli Röllin tulos erkkarissa: PEK 7-9kk 1. KP PUP-a & BIS-1 pentu ♥


BEST IN SHOW pentu palkintoineen ♥

Vantaa KR 3.9.2011




Lähdimme Röllin kanssa jo perjantaina reissunpäälle kohti Vantaata, jossa yövyimme Rokin kasvattajan Katrin luona.

Lauantai-aamuna ei ollutkaan sitten onneksi pitkä matka itse näyttelypaikalle, jonne kultaisianoutajia oli saapunut tuomaroimaan Rune Fagerström. Pentuja tähän oli ilmoitettu 2, Katrin Aida (Kultameren Cosmic Starlet) ja sitten meidän Rölli.

Ensiksi kehään pääsi pyörähtämään Rölli, jonka tuomari sitten sijoitti 1. ja antoi KP:n. Aidan esiinnyttyä kehässä, oli tulos myös 1. & KP.

ROP kehässä kiepuimme sitten Katrin kanssa kaksistaan ja juoksukierroksen päätteeksi tuomari ojensi ROP ruusukkeen minulle ja Röllille. JEIIII! Niin happyhappyhappy!!




Tässä Rune Fagerströmin arvostelu Röllistä:

"7kk. Hyvin kehittynyt. Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvä raajakorkeus. Hyvät kauniit ääriviivat seistessä. Hyvin kaunis pää. Erinomaisen vahva kuono-osa. Hyvät silmät. Kaunis, lempeä ilme. Kaula liittyy hyvin lapoihin. Tasapainoiset kulmaukset. Riittävä eturinta. Hyvä runko. Ylälinjan tulee vahvistua. Erinomainen luusto. Liikkuu hyvin. Kaunis väri. Miellyttävä luonne. Lienee hieno tulevaisuus."

Ihana arvostelu lämmitti mieltä erityisesti.

Tulos siis PUP-1 KP & ROP-pentu ♥

Niin hieno pieni mies mulla! Onnea myös Katri ja VSP pentu Aida :) Röllin isäkin pyörähti kehässä ollen VAL ERI/2 SA & PU-4! Onnea Sari, Joonas ja Bolivar!!


FI & EE MVA TK1 TK2 BH Willowfield's Bolivar

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Sorsametsällä 22.8.2011



Alkuillasta maanantaina saimme puhelun ja kutsun sorsametsälle Rokin kanssa. Ex tempore kutsuun vastasimme innoissamme myöntävästi ja lähdimme ajamaan kohti Merikarviaa. Tämä olisi niin minun, kuin Rokinkin ensimmäinen todellinen käytännön metsästyskokemus! Olisi niin hieno päästä näkemään, että toimiiko tuo koira käytännössä yhtä hyvin kuin kylmän riistan kanssa treenatessa.

Illansuussa saavuimme turvesuolle ja lähdimme matkaan. Mukana oli kolme ampujaa ja kolme koirakkoa. Jo pelkkä tuo jännittävä odotus siitä, että jotakin tapahtuisi, piti mielenkiinnon korkealla. Lopulta se tapahtui, lentoon lähteneestä parvesta tippui yksi ja lähetin Rokin noutoon. Roki ei ohjaajan sähläyksestä johtuen ehtinyt markkeeraamaan pudonnutta lintua, joten nouto meni ohjauksen kautta, joka onnistui ja lintu löytyi. Lintu oli jäänyt haavakoksi, joka ihmetytti Rokia kovasti. Se arpoi, että mitä sille oikein pitäisi tehdä. Rohkaisin sitä tuomaan sen minulle, ja niinpä se nappasi sen suuhunsa ja lähti niin ylpeänä tuomaan saalistaan. Kaikista tyytyväisin olin siihen, että Roki voitti itsensä ja epäröintinsä haavakon suhteen ja palautti sen. Ja oli niin hienoa nähdä se, miten tyytyväinen koirakin oli onnistumisestaan.

Lopulta kävimme vielä pienen lammen rannalla, josta lähtikin pari parvea lentoon, mutta osumat jäivät sieltä saamatta.

Koiran kanssa harrastaminen on ihanaa ja palkitsevaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että tämänpäiväinen kokemus oli tämänhetkisen koiraharrastushistoriani tähtihetki! Olen niin tyytyväinen Rokiin ♥



Tässä vielä mestari saaliinsa kanssa.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kyröskoski PN 21.8.2011




Rölli kävi pyörähtämässä kaikkien rotujen pentunäyttelyssä Kyröskoskella Jukka Kuusiston arvosteltavana.

"Tasapainoisesti kehittynyt urospentu. Oikeanmuotoinen pää. Lyhyt olkavarsi. Vahva selkä. Hyvä rintakehä. Oikea-asentoiset takaraajat riittävin kulmauksin. Normaalit pennun liikkeet."


Tulos: PEK 7-9kk 1. KP & PUP-2


Matkaseuralaisemme Suomenlapinkoira Jade oli hienosti ROP-pentu, Onnea!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Helsinki PN 14.08.2011


Rölli 7kk. Kuva: Juha Lehtonen


Rölli pääsi reissun päälle kohti pääkaupunkiseutua ja kaikkien rotujen pentunäyttelyä Vinttikoiraradalla. Pentuja oli näyttelyyn ilmoitettu yhteensä 14, 4 narttua ja 10 urosta.
Rölli kilpailikin jo isojen pentujen luokassa, koska se täytti edellispäivänä 7kk. Tuomariksi näyttelyyn kultaisille oli kutsuttu Eeva Anttinen.

Hän arvosteli Röllin seuraavasti:
Maskuliininen, mittasuhteiltaan oikea. Suora etuosa. Kuiva tai kiva ?, oikeailmeinen ja -linjainen pää. Riittävä runko ikäisekseen. Ryhdikäs. Hyvät takakulmaukset. Normaalit, vapaat liikkeet. Oikeanlaatuinen karva.

Tulos: PEK 7-9kk 1. KP & PUP-2 !!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

GR kesäleiri vm.2011


Koko vuoden odotettu kohokohta koitti viimein 17.7.2011, kun suuntasimme Virroille kultsujen ihka omalle kesäleirille kera Rokin ja Röllin.

Leiri alkoi ensin näyttelyllä ja sunnuntai-iltana järjestetyllä 30-vuotisjuhlalla. Kesäisessä juhlassa nautimme kultaista shampanjaa, hyvää ruokaa, laulu- ja soitinesityksiä sekä tietysti samanhenkisten ihmisten seurasta. Kiitos juhlien järjestäjille!

Tänä kesänä majoituimme samaan huoneeseen Pirkon sekä kultaisten kaverusten Epun ja Muskan kanssa. Koirat tulivat erittäin hyvin toimeen keskenään ja koko viikko huone- ja mökkikavereiden kanssa sujui täysin mutkattomasti.



Maanantai:
Ensimmäisenä leiripäivänä järjestettiin tasokokeet taippariryhmiin, johon osallistuin Röllin kanssa. Tasokokeessa otettiin luoksetulo sekä damin- ja riistan noudot. Testin perusteella pääsimme Röllin kanssa riistaryhmään.
Iltapäivällä kävimme VEPE koulutuksessa, jossa Roki sai tehdä veneestä hypyn ja viennin ja Rölli pääsi risteilemään veneen kanssa ja hakemaan venettä pienen matkan päästä.

Tiistai:
Aamupäivällä suuntasimme Röllin kanssa taipparitreeneihin, jossa oli ohjelmassa hakuruutu ja pupujälki. Hakuruutu tehtiin motivoituna ja Rölli suoriutui siitä oikein hyvin. Pupukin löytyi hienosti jäljen päästä.
Rokin kanssa suuntasimme helteisenä iltapäivänä WT treeneihin isolle niitylle. Tehtäviä oli monenlaisia ja treeni itsessään oli kokeenomainen ja ihanan haasteellinen niin ohjaajalle, kuin koirallekin. Tehtävät oli mm. muistia, ohjausta, hakua ja markkeerausta. Hieno tehtäväpaketti!

Keskiviikko:
Treenivälipäivä. Nautiskelimme vain olostamme ja käytiin koissien kanssa uimassa. Pidettiin todellinen lepopäivä!



Torstai:
Aamulla suuntasimme heti Möllinomekisoihin Rokin kanssa, joka suoritettiin hieman soisessa maastossa dameilla. Tehtävärasteja oli 3; ensimmäinen haku-, toinen markkeeraus- ja kolmas oli ohjausrasti. Hakurastilla oli tehty hakuruutu 9 damista, joista lähimmät oli pisteytetty 1 pisteen dameiksi, keskimmäiset kolme olivat 2 pisteen dameja ja vaikeammissa paikoissa olevat 3 damia olivat sitten 3 pisteen dameja. Aikaa haun suorittamiseen oli 5 minuuttia. Alun vauhtihirmuilun jälkeen ruudusta Roki palautti kaikki yhden pisteen damit, yhden 2 pisteen damin ja hienosti myös yhden 3 pisteen damin. Näin ollen pisteemme olivat hausta hienosti 8/18

Markkeeraustehtävä oli "upporikas/rutiköyhä" tyyppinen ratkaisu. Eli ohjaaja sai valita itse ottaako ykkös-, kakkos- vai kolmosmarkkeerauksen. Ja jos valittu tehtävä epäonnistuu, menee pisteet nollille. Otin pienen haasteen vuoksi kakkosmarkkeerauksen ja Roki paikansi molemmat tosi hyvin ja lähti hakemaan jälkimmäisenä heitettyä ensin palauttaen sen. Lähettäessäni sen toista hakemaan, jätti se varmaan nenänsä hakuruutuun, koska ei vain jostakin syystä paikallistanut tätä toista damia. Koko ajan pyöri oikealla alueella mutta ei varsinaisesti kyllä hakenut. Mikä lie aivopumppa :)
Pisteet markkeerauksesta siis harmillisesti 0/6

Ohjaustehtävä oli myös samanlainen, että vaikeusasteen sai valita itse. Vaikeammat tehtävät olivat vesiohjauksia ja helpoin meni soista rantaviivaa pitkin. Otin tuon maaohjauksen, koska vesiohjausta emme ole koskaan tehneet, niin en halunnut koiralle epäreilua tehtävää. Ensimmäisellä lähetyksellä Roki pulahti sitten uimaan. Oli varmaan liian kuuma. Toisella lähetyksellä se eteni hienosti damille reagoiden ohjaus- ja lähihakupillin. JEI! Tästä olin erityisen tyytyväinen! Ohjaustehtävän pisteet 2/3

Sitten arvosteltiin vielä seuraavat osa-alueet, ja perässä pisteemme:
Nouto-ote: 3/3
Yhteistyö: 3/3
Yleisvaikutelma: 2/3


Yleisvaikutelmassa sanottiin näin: Hieman keskittymätön, mutta innokas koira. Koira onnistui melko hyvin haku- ja ohjaustehtävissä, valitettavasti markkeeraus epäonnistui.

Kokonaispisteet: 18/36


Ja torstaina iltapäivällä kävimme Röllin kanssa taipparitreeneissä, jossa harjoittelimme hieman ohjauksen-, muistin- ja markkeerauksen alkeita. Kivat treenit ja hyvin meni pienellä miehellä :)



Perjantai:
Aamupäivällä menin Rokin kanssa VEPE treeneihin. Siellä saimme tehdä hyvin onnistuneen veneestä hypyn 50 metristä, sekä viennin 30 metriin, joka onnistui ilmiömäisesti. Jeii :) SOVEsta haaveillen...maybe some day ;)

Aamupäivän treenien jälkeen lähdimme suuntaamaan kotia kohden. Kiitos kaikille järjestäjille, kouluttajille ja muuten vain leirillä mukana olleille. Kyllä oli taas ikimuistoinen ja monipuolinen leiri!
Ensi kesää odottaen...


Tässä osa mökkikavereista.
Ylhäällä vas-oik: Soni, Roki, Muska, Rölli ja Liinu
ja alhaalla Eppu ja Wertti

Summer Golden Show 17.7.2011


BIS-2 Winter Road Absolutely Brute & BIS-1 Greenhill's Union Of Versace








Golden Ring järjesti Virroilla 17.7.2011 Summer Golden Show näyttelyn, jonne oli ilmoitettu meiltä molemmat pojat. Rölli osallistui luokkaan Puppy 1 ja Roki Mid Limit -luokkaan.
Tuomariksi uroksille oli saapunut Marie Sippu.


Röllin ensiensiintyminen kehässä meni lähes parhaalla mahdollisella tavalla. Ensin Rölli voitti puppy 1 luokan, eli 5-7kk pentujen luokan saaden kunniapalkinnon. Paras urospentu kehässä Röllillä oli vastassaan 7-9kk pentujen voittaja. Tuomari sijoitti Röllin ensimmäiseksi ja kaiken kaikkiaan tuloksemme oli:

PEN 5-7kk 1. KP PUP-1 & BIS-2 pentu!!



Röllin arvostelu oli seuraavanlainen:
Erittäin hyväntyyppinen urospentu. Urosmainen pää. Erinomainen pigmentti. Hyvä kaula. Hyvin kulmautunut sekä edestä että takaa. Erinomainen selkälinja. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Esiintyy ja esitetään erittäin hyvin."


Roki pääsi kehään Janinan kanssa, ja he sijoittuvat luokassaan 5. Hyvä Roki ja kiitos Janina :)

Roki osallistui myös Kultameren kasvattajaluokaan, joka oli 2. sekä äitinsä, Kermakolan Helmen jälkeläisryhmään, joka oli BIS-1.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Vesipelastusta

Olemme tänä kesänä päässeet myös aloittamaan Rokin kanssa hieman VEPE:n treenausta. Laji on meille molemmille hyvin hyvin mieluinen!


Roki odottaa tehtävänantoa.




Vie!




Vientiä...




Veneen haku




Veneen tuontia rantaan




Kunnolla rantaan saakka :)


Kuvat: Linda Wikman

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Näytelmiä



Muutamassa näyttelyssä olemme taasen pyörähtäneet tässä välissä.

Rokin kanssa kävimme Aurassa 12.6.2011. Helteisenä päivänä kultaisia oli saapunut tuomaroimaan Kirsi Niemelä, joka oli todella mukava tuomari.

Kirsi arvosteli Rokin seuraavasti:
"2 vuotias elegantin vaikutelman antava uros. Otsapenger voisi olla selvempi. Riittävä kaula, hyvä selkälinja. Eturinnan tulee vielä täyttyä. Oikeanmallinen rintakehä. Kohtuullisesti kulmautunut. Melko korkea kinner. Sopiva luusto. Erinomaiset käpälät. Sivuliikkeessä voisi olla enemmän voimaa. Erittäin hyvä turkin laatu, tänään ei parhaimmillaan. Miellyttävä käytös."
Tulos: KÄY EH






19.6. matkasimme Riihimäelle KR näyttelyyn. Siellä kultsuja tuomaroi romanialainen Anca Giura. Tuomari arvosteli Rokin seuraavasti:
"Good general appearnce. Very male with important head. Expressive eyes and correct bite. Topline also it's correct. Good angulations. Strong bones. Small tendence to open toes in static position."

Tulos KÄY ERI 2



JEE!


Myös Rölli pyörähti tässä välissä Mätsärissä Porissa 11.6 ollen isojen pentujen PUN3 ja sijoittuen myös kummityttöni Vanessan (8 v.) kanssa lapsi ja koira kisassa 3. Jei!



Mun ihanat pojat!!





Kuvat: Kari Kumpulainen ja Katri Lehtonen

torstai 2. kesäkuuta 2011

Match Show Pori 2.6.2011


Röllin kanssa lähdimme pienen miehen ensimmäiseen mätsäriin, joka järjestettiin ihan tässä lähellämme. Rölli oli aina innoissaan, kun oli niin paljon koiria ja kavereita joka paikassa! Rölli osallistui isoihin pentuihin. Parikilpailussa saimme punaisen nauhan, jes :)
Punaisen nauhan saaneiden keskuudessa sijoituimme vielä iloksemme toiseksi eli tulos PUN2. Ihana Rölli! Pieni mies keskittyi hienosti kehässä!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Golden Ringin Superviikonloppu 20.-22.5.2011

Viimein kevään kohokohta koitti; GR:n järjestämä Superviikonloppuleiri Punkalaitumella. Perjantaina töiden jälkeen pakkasimme auton ja suuntasimme karvakuonojen kanssa kohti Punkalaitumen Hiidenhelmeä ja kauan odotettua treeniviikonloppua. Luvassa oli myös paljon koiria ja hyvää seuraa! Rokin ja Röllin siskon emäntä Tanja tuli myös leirille, mutta Lotta joutui liian huumaavan tuoksuisena jäämään kotiin. Tanja toimikin upeana kenneltätinä ja apuna koissien kanssa. Tanja kävi myös lauantaina Röllin kanssa taipparitreeneissä ja kaksikko sai paljon kiitosta :) Kiitos Tanja!


------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------

TOKO VOI/EVL RYHMÄ - ROKI

Rokin kanssa osallistuimme lauantaina TOKO:n treeniryhmään VOI/EVL. Kouluttajana ryhmässä oli Satu Taskinen. Sadulta saimme todella hyviä vinkkejä erilaisiin tilanteisiin, sekä myös monipuolisia treenivinkkejä. Myös muita seuraamalla opimme paljon!



Tokoneuvojen ammennusta :)


------------------------------------------------------------------------------------------

Paikallemakuu käskytyksellä vuorotellen ( EVL )
(me keskellä)

------------------------------------------------------------------------------------------

Paikallamakuu, Roki 2. vasemmalta

------------------------------------------------------------------------------------------

Paikallamakuu häiriön alaisena
(Roki oikealla)

------------------------------------------------------------------------------------------

Paikallamakuun lopetus

------------------------------------------------------------------------------------------

Paikalla istuminen, ohjaajat näkösuojassa.
(Roki 3. vasemmalta)


------------------------------------------------------------------------------------------

Roki perusasento

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki tokoesteellä

------------------------------------------------------------------------------------------

HYPPY!

------------------------------------------------------------------------------------------

Painovoima on tylsä keksintö

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki seuraa.



------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------

TAIPPARITREENIÄ - RÖLLI

Rölli pääsi viikonloppuna treenaamaan molempina päivinä puoleksi päivää. Lauantaina oli treenit kenneltäti Tanjan kanssa, jotka menivät kertoman mukaan mainiosti. Kiitos Tanja vaivannäöstä!
Myös sunnuntaina Röpötin pääsi treenaamaan hakua ja jälkeä, kouluttajana ilmiömäinen Susanna Fontell, Kennel Weljesten.



Susanna tutustutta Röpöttiä lokkiin, joka on melkein yhtä iso kuin mies itse. Lokin hakukin onnistui hienosti :)

------------------------------------------------------------------------------------------

Mitäs siellä oikein tapahtuu?

------------------------------------------------------------------------------------------

Rölli hakee varista.

------------------------------------------------------------------------------------------

Röpö esittelee saalistaan

------------------------------------------------------------------------------------------

Palautus syliin

------------------------------------------------------------------------------------------

Minne se pupu meni??

------------------------------------------------------------------------------------------

Ja jäljelle mars!

------------------------------------------------------------------------------------------

Rölli jäljestää pupua

------------------------------------------------------------------------------------------

Pupu löytyi :)

------------------------------------------------------------------------------------------

Suuri saalistaja!


------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------

VESIHAKU - ROKI

Roki pääsi sunnuntaina puoleksi päiväksi taipparitreeneihin mukaan suorittamaan vesityötä. Kouluttaja Susanna Fontell antoi meille juuri sopivan haasteellisia tehtäviä vaikeuttaen niitä asteittain, mm. palautusmatkaa pidentämällä niin, että koira ei välillä pudota / ravistele. Roki oli vesityöskentelystä tapansa mukaan enemmän kuin innoissaan. Talteen noukittiin kaikki damit ja lokit!


Roki odottaa vuoroaan vesinoutoon

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki odottaa lähtökäskyä

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki noutooooon.......!

------------------------------------------------------------------------------------------

MOLSKIS!

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki ja damin hakua..


------------------------------------------------------------------------------------------

Roki ja damin palautus.

-----------------------------------------------------------------------------------------

Roki ja lokin haku.

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki ja lokinnosto.


------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------
PILLITREENIÄ - ROKI

Vesitreenin jälkeen Rokin kanssa hiottiin vielä hieman pillillä pysäyttämistä. Susannalta saimme hyviä vinkkejä tennarin hyödyntämiseen tässä asiassa. Saimme kyllä miljoona muutakin hyvää vinkkiä moneen eri asiaan ;)


Roki ja Susanna Fontell.

------------------------------------------------------------------------------------------

Palautus Susannalle

------------------------------------------------------------------------------------------

Palautus Susannalle

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki kuuntelee...

------------------------------------------------------------------------------------------

Kohta lähtee...

------------------------------------------------------------------------------------------

Lentää!

------------------------------------------------------------------------------------------

Roki ja tennari

------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------

LEIRI- JA KESÄFIILISTÄ...



Kesämiehet :)

------------------------------------------------------------------------------------------

Pojat

------------------------------------------------------------------------------------------

Rölli ja pieni Miklaus-kaveri

------------------------------------------------------------------------------------------

Röllin syvä haukotus

------------------------------------------------------------------------------------------

Rölli 4,5kk pääkuva

------------------------------------------------------------------------------------------

Röllin pää sivusta

------------------------------------------------------------------------------------------

Mamman kulta herrasmies-Roketti

------------------------------------------------------------------------------------------

************* Upeat kuvat ovat ottaneet Tanja Rivinoja ja Eeva Jääskeläinen **************