Tervetuloa sivuillemme!

Näillä sivuilla pääset tutustumaan kahden Kultaisennoutajan, Rokin ja Röllin elämään.

Roki on luonteeltaan ystävällinen, luotettava, miellyttämisen-, sekä työskentelynhaluinen herrasmieskoira. Roki on erittäin monipuolinen harrastuskaveri ja näin ollen lajejamme ovat mm. NOME-B, WT, MEJÄ, VEPE, Agility ja TOKO. Rokin kanssa käydään myös käytännön metsällä. Näyttelykehissä pyörähdämme toisinaan.

Rölli on miellyttämisenhaluinen, tunnollinen työskentelijä ja hyvällä tavalla täynnä energiaa. Rölli häntä käy aina ja se on aina valmis toimintaan. Röllin kanssa treenaamme TOKOa, MEJÄä, NOMEa, Agilityä sekä piipahdamme myös näyttelykehissä.

Molemmat pojat ovat erittäin hyvän riistavietin omaavia kultaisianoutajia.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Koiramainen viikonloppu Perniössä

Helmikuussa suuntasimme jälleen Tanjan ja Lotan kotikulmille Perniöön viettämään koiramaista viikonloppua, jonka ohjelmassa oli muun muassa hauskanpitoa, lenkkeilyä ja treenausta. Menossa mukana Tanja & Lotta (Kultameren Blue Wonder), Katri & Helmi (Kermakolan Helmi) & Aida (Kultameren Cosmic Starlet) sekä minä ja Roki. Roki sai toimittaa täten alfan virkaa. Viikonlopun aikana trimmasimme koiria ja nautimme lenkeillä kirpakasta talvisäästä. Treenasimme myös NOMEa upeissa maastoissa.


Roki pää

-----------------------------------------------------------------------------------------


Roki ja varis

-----------------------------------------------------------------------------------------


Roki ja varis

-----------------------------------------------------------------------------------------


Roki ja pupu

-----------------------------------------------------------------------------------------


Roki odottaa käskyä

-----------------------------------------------------------------------------------------


Rokin palautus

----------------------------------------------------------------------------------------


Roki ja lokin nouto

-----------------------------------------------------------------------------------------


Roki liitää noutoon

----------------------------------------------------------------------------------------


Menoa ja meininkiä

-----------------------------------------------------------------------------------------


Rähinää..

-----------------------------------------------------------------------------------------


Painia...

-----------------------------------------------------------------------------------------


Lentävä koira!

-----------------------------------------------------------------------------------------


Pikku-Aida (Kultameren Cosmic Starlet)

----------------------------------------------------------------------------------------


Ryhmärämä

----------------------------------------------------------------------------------------


Sisko ja sen veli, eli Lotta ja Roki

----------------------------------------------------------------------------------------


Perhe; Helmi, Aida, Lotta ja Roki

----------------------------------------------------------------------------------------


Lumisotaa!

-----------------------------------------------------------------------------------------


Sisaruspainia

----------------------------------------------------------------------------------------


Hauskaa!!

----------------------------------------------------------------------------------------


Roki ja Aida

Kiitos Katrille ja Tanjalle upeasta viikonlopusta! Erityiskiitos Tanjalle majoituksesta ja kaikesta :)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Tokoilua ja koiramaista elämää



Joulu taittui ja vuosi vaihtui meillä rennoissa olosuhteissa. Vuodenvaihteenajan olimme treenitauolla kaikista lajeista nauttien silkasta rentoutumisesta ja lenkkeilystä.


Iloinen talvipäivä Merikarvialla.


Iloinen talvipäivä Merikarvialla.

Loppiaisena kävimme Merikarvialla viettämässä iloista talvipäivää, jossa mukana menossa oli Rokin koirakaverit Veera, Mocca ja Reino. Kivaa oli =)

Vuoden 2011 ensimmäinen koekoitoskin on jo takanapäin. Kävimme Rokin kanssa tokokisoissa Noormarkussa 9.1.2011. Tuomarina kokeessa oli Tiina Heino. Tällä kertaa kotiintuomisina meillä oli tulos ALO2 152,5 pisteellä. Ison osan pisteistämme söi se, kun paikalla makaamisesta saimme 0 pistettä, koska vasta kolmannella "maahan" käskyllä Roki hokasi mikä on homman nimi. Muuten koe meni tosi hyvin, olin tosi tyytyväinen pojan työskentelyyn. Muut liikkeet meni aika lailla nappiin, pisteitä pääosin 9-10. Tällä kertaa kuitenkin näin.

Myös ensimmäiset Nome treenit ovat tältä vuodelta jo korkattuna.




Myös muuten on talvihauskaa pidetty, kuten kuvista näkee =)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Nomeilua

Syksy vaihtui talveksi ja paljon uutta on tullut opittua ja treenattua yhdessä siinä ajassa. Elokuun taippareiden jälkeen lähdimme treenaamaan Nomea Satakunnan Noutajakoirayhdistyksen treeneissä. Alussa Roki oli ainoa kultsu labbisten joukossa. Hyviä vinkkejä kuitenkin saimme miten kaikessa pääsee alkuun. On kullanarvoista saada kokeneelta harrastajalta neuvoja ja näkemyksiä siitä, miten treenaamista tulisi toteuttaa.


Roketti damin kanssa.


Syksyn mittaan treeneihin ilmaantui tallikaveri (=toinen kultsu), Nanna ohjaajansa Lindan kanssa. Pääsimme heti Lindan kanssa juttuun keskenämme ja siitä kaikki alkoikin; Porin Seudun Kultaisten oma Nome ryhmä perustetiin jäseninään Linda, Niina ja minä. Lähes joka viikonloppu treenailimme ja mikäs sen mukavampaa kuin hyvässä porukassa treenaaminen. Linda on meistä se kokenein, he ovat Nannan kanssa saavuttaneet jo Nome-b ALO1 tuloksen. Linda toimiikin pääjehuna treenien suunnittelussa ja on onnistunut luomaan meille mitä monipuolisimpia ja tehokkaita treenejä. Syksyn mittaan ollaan harjoiteltu suuntia, ohjauksia, noutoja, hakuruutuja, ykkös- ja kakkosmarkkeerauksia, muisteja, lähihakua jne. Treenejä on toteutettu niin riistoilla, kuin dameillakin. Riistoina syksyn mittaan meillä on ollut mm. variksia, harakka, tavi, sorsa, kani, lokki jne. Monipuolisia kokemuksia niin ohjaajille kuin koirillekin on ollut. Kiitos Linda!



Nanna (Amore) työskentelee.


Mukana on myös Niina ja Remu. Remu on vauhdikas ja työskentelyintoinen nuori kultsupoika. Remu omaa mahtavan riistavietin ja tekemisen ilo Remulta ei lopu koskaan. Remulla ja Niinalla siintää tulevaisuuden haaveissa kisaaminen Nomessa taippareiden jälkeen. Kiitos kivasta treeniseurasta Linda, Nanna, Niina ja Remu :)



Remu (Miklaus Ilotulitus).




Roki odottaa vuoroaan.


Irrottelua treenien jälkeen a´la kaksi brunettea & yksi blondi :D


19.12.2010 pidimme vuoden 2010 päätöstreenit. Vuorossa oli markkeerauksia, niin ykkös- kuin kakkosmarkkeerauksiakin. Näihin onnistuneisiin treeneihin oli hyvä päättää tämä vuosi. Ensi vuonna taas jatkamme uusin haastein. Lopuksi pidimme myös "pikku"joulut Lindan ja Markuksen luona ihan treenimaastojemme vieressä.


Pikkujoulu-Remu



Pikkujoulu-Nanna


Pikkujoulu-Roki


Nome ryhmämme vas. Roki, Nanna & Remu.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Harrastusten täyttämä viikonloppu

Itsenäisyyspäivän viikonvaihde oli koiraharrastustäyteinen, sillä ohjelmassa olivat niin TOKO koe, kuin ryhmänäyttely. TOKO koe oli Porissa ja näyttely Tampereella.

5.12.2010 oli toinen TOKO kokeemme Porissa AgilitynLumoa hallissa. Alokasluokassa oli 13 koirakkoa. Tuomarina kokeessa toimi Tiina Heino.

Rokin osasuorituspisteet:
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 6
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 9,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 10

Kokonaispisteet yhteensä kertoimineen 160,5 ja tuloksena toinen ALO 1 !!! JIHUU!! Mahtava Rokettini ♥ Olimme ainoa alokasluokan koirakko, joka sai kokonaisvaikutuksesta 10 ♥

Maanantaina kävimme Tampereella ryhmänäyttelyssä Kyyyyylmässä maneesissa. HYR! Tuomariksi kultsuille oli saapunut Markku Santamäki. Roketin olin ilmoittanut käyttöluokkaan. Kotiinviemisiksi tältä erää meillä oli punainen nauha eli EH.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

♥ Terve koira ♥


15.11.2010 kävimme Rokin kanssa Helsingissä eläinlääkäriasema Mevetissä Pevisa tutkimuksissa.

Tänään saimme Kennelliitosta lausunnot kuvista....

Roki A/A 0/0 Silmät terveet ♥

Olemme niin onnellisia terveestä pojasta!

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lahti KV 30.10.2010

Aamu viideltä starttasimme automme kohti Lahden kansainvälistä koiranäyttelyä. Matkaan lähti meiltä koko perhe :)

Tänään Roki oli ilmoitettu ensimmäisen kerran käyttöluokkaan. Jännitti hirveästi, ihan kuin oltaisiin ensimmäisen kerran isossa ja kylmässä isojen poikien maailmassa eikä enää tutussa ja turvallisessa junioriluokassa.

No niin, samalla fiiliksellä vedettiin sitten kehäkin läpi eli kauheeta sähläystä. Händleri veti loputkin konseptinsa sekaisin siinä vaiheessa kun toinen käyttöluokkaan ilmoitettu koira olikin poissa! Sitten alkoikin se koiran jalkojen siirtely, makkaroiden heittely, remmin kanssa sähläys jne jne.. Rokikin taas vaan jöpötti ja ihmetteli mitä toi muija tossa taas sekoilee :D



No..siinä jäi sitten koiran esittämisen ihan perusjututkin toteuttamatta, kuten iloinen esiintyminen ja mm. jalkojen asettelu suoraan. Jaaaaah taas sitten vaan lisää kokemusta pollaan!!

Tänään kultaiset tuomaroi Satu Ylä-Mononen, ja hän arvosteli Rokin seuraavasti:

"17 kk. Hyvä purenta. Kuono-osa saisi olla voimakkaampi. Kauniit tummat silmät. Keskivahva luusto. Niukka eturinta. Riittävä runko. Hyvä-asentoinen häntä. Kääntää voimakkaasti ulospäin vasenta eturaajaa. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Yhdensuuntaisesti edestä & takaa. Hyvä turkki."


Tulos: KÄY EH/1



Mukana menossa oli myös Rokin sisko Lotta, joka kilpaili junioriluokassa. Narttujen junnuluokassa oli 6 koiraa. Lotalle oli uusi kokemus juoksennella isossa hallissa jännillä matoilla, ja nenä tahtoikin aina välillä hakeutua sinne missä piili mielenkiintoisia hajuja. Tuomari antoi Lottikselle EH:n. Kilpailuluokassa tuomari kuitenkin sijoitti Lotan heti ERI:n saaneen jälkeen toiseksi. Eli tulos JUN EH/2. Hienoa Lottis Pottis & Tanja :)



Sisko ja sen veli lähdössä kotimatkalle:



Kaikki kuvat: Kari Kumpulainen

lauantai 23. lokakuuta 2010

Menoa ja meininkiä 23.10.2010







Käytiin viettämässä kohellusaamua Porin Mäntyluodossa koirien omalla uimarannalla. Tuuli oli niin navakka, että meinasi ihan korvat irrota päästä! Uiminen oli aika pöhkö ajatus, mutta kyllä mä sitäkin kokeilin, mua kun ei kylmyys haittaa. Oli kiva vaan juosta, haukkua parille purjelautailijalle ja kaivella kuoppia..elämä on ihanaa !




sunnuntai 17. lokakuuta 2010

TOKO Noormarkku 17.10.2010

Tänään oli Rokin ensimmäisen TOKO kokeen vuoro. Ihmeen vähän jännitystä ilmassa suuntasimme aamusella Noormarkkuun koepaikalle WeCan hallille. Alokasluokkaan oli ilmoittautunut 11 koirakkoa, jotka tuomaroi Ilkka Stén. Roki kilpaili numerolla 3.

Osasuoritusten arvosanat:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 10


Kertoimien kanssa kokonaispistemäärä 171 ja tuloksen ALO1 !!

Upea Roketti!

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

SNJ päänäyttely Hyvinkäällä 10.10.2010

Suomen Noutajakoirajärjestön päänäyttely järjestettiin Hyvinkäällä 10.10.10. =)
Edessä olisi sitten Roketin viimeinen junnuluokkka :´( sniff...mun vauva kasvaa!

Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 135 kultaistanoutajaa. Nartuilla ja uroksilla oli omat kehänsä ja tuomarinsa. Urokset tuomaroi Englantilainen Sue Almey. Junioriuroksia luokassamme oli 11.



Sue Almey arvosteli Roketin seuraavasti:

"Looks well in outline. Nice head with neat ears. Good bone and tight feet. Correct kind angulation. Would prefer more lay back at shoulder. Moved okay, but with short stride."

"Näyttää hyvältä ääriviivoiltaan. Kiva pää ja somat korvat. Hyvä luusto ja tiiviit? jalat. Oikeanlaiset kulmaukset. Toivoisin taakse asettuneempaa olkavartta??. Liikkuu ok, mutta lyhyellä askeleella."




Tulos JUN EH/ 4 <3

Junnuista 3 sai ERI:n, 6 EH:n ja 2 H:n. Tästä porukasta EH 4 oli meille mahtava saavutus =)
Go Roketti Go!

Kuvat: Ulla & Kari Kumpulainen

torstai 7. lokakuuta 2010

Duunissa....



Roki pääsi suorittamaan kunniatehtävää Osuuspankkiviikolla 4.10.2010. Roki kutsuttiin sulostuttamaan OP-Pohjolan "turhien vakuutuslaskujen noutaja" -kampanjaa. Roki hoisi sille suunnatun tehtävän vallan esimerkillisesti ja sai niin OP:laisilta kuin asiakkailtakin silkkaa positiivista palautetta. Monet tulivat tapaamaan kuuluisaa noutajaa ja Rokihan vallan nautti esiintymisestä ja huomiosta. Mahtava duuni, mietti Roki!




Kuvat: Maria Nyyssönen